torstaina 9. heinäkuuta 2009

Aurinkoista syntymäpäivää!

Olen nyt tässä viime aikoina pitänyt hiljaiseloa tämän blogini suhteen, koko ajan kuitenkin mielessä on ollut että pitäisi taas sitä päivitystä pistää. Olen ollut kauhean kiireinen ja eipä kiire näy helpottavan ainakaan seuraavaan kolmeen viikkoon. Tänään sitten ihan sattumalta huomasin Make Me Prettyn viettävän ensimmäistä synttäriään ja olihan mun pakko kiireestä huolimatta tänään joku postaus tänne pistää =). Pieni synttärispesiaali lopussa, mutta nyt taas siihen vaatteeseen...
Pitkän aikaa vaatekaappiani on täyttänyt lähinnä pinkki/vaaleanpunainen, lila ja vaaleansininen väri (mustaa ja harmaata ei siis lasketa, ne ovat välttämättömyys), päätin sitten kesän kunniaksi kelpuuttaa uuden värin, keltaisen. Koska otsikosta huolimatta ulkona vallitsee syksyisen sateinen sää ajattelin laittaa aurinkoa vaatteen muodossa. Joten tässä jälleen H&M:n t-paita johon olenkin sitten oikein urakalla pistänyt noita strasseja. Tilasin lähes nelinkertaisen määrän normaaliin verrattuna ja silti loppuivat kesken. Tulihan siitä kuitenkin valmista ja noin 800 kpl noita strasseja tuohon sitten käytettiin... Ja tuo paidan helma on todellakin noin ruman epätasainen miltä se kuvassakin näyttää, täytyy vain toivoa ettei käytössä sitä huomaa niin helposti =).




Ja sitten siihen luvattuun synttärispesiaaliin. Koska blogimaailmassa näyttää olevan tapana järjestää jonkinlainen arvonta synttäreinä päätin mäkin sitten noudattaa sitä tapaa. Ja palkinnoksi olen blogini teeman mukaan valinnut nuo alla näkyvät strassikuviot. En kuitenkaan viitsi järjestää perinteistä arvontaa, vaan annan koko satsin ensimmäiselle joka lähettää mulle sähköpostilla omat tietonsa (nimi/nimimerkki + osoite). Jos meilejä tulee usea, saatan harkita jakamista kolmeen osaan... Joten kaikki kiinnostuneet: meiliä osoitteeseen: pauni79@gmail.com!!!




ps. Jos tarvitset ohjeet kuinka strasseja käytetään lisää se myös meiliisi! Ilmoitan voittajalle/voittajille vielä ennen postitusta...

torstaina 16. huhtikuuta 2009

Vanhan vaivan paluu

Niihän tässä meni taas käymään että lihaskramppi iski niskaani jälleen. Olin juuri suunnitellut tekeväni kaikennäköisiä käsitöitä, mutta taas jäi se myöhempään ajankohtaan kuten myös tänne päivittely kun tämä koneella istuminen ei tee hyvää kipeälle selälle... =( Palaillaan astialle taas, toivottavasti pian!

keskiviikkona 1. huhtikuuta 2009

Something from the past

Kiirettä pitää ja nyt toistaiseksi ei ole pahemmin aikaa ollut väkerrellä mitään uutta, onneksi arkistoista löytyy vielä pari esittelemätöntä vaatetta etten ihan täysin laimin lyö tätä blogianikaan...=) Ideamylly kyllä pyörii päässäni jatkuvasti, mutta niiden toteuttamiselle kun vielä löytäisi aikaa.
Tällä kertaa päätin laittaa t-paidan jonka taisin tehdä joskus viime kesän aikana. Tuttuun tyyliin pohjana on H&M:n halpis t-paita, siihen olen sitten maalaillut (sillä samalla) kangasvärillä kukkakuvioita ja niiden keskelle olen laittanut vielä pinkkejä silitettäviä strasseja. Tuon kukkakuvion kopioin jostain vanhasta Käsityökerhon lehdestä joka oli peräisin 80-luvulta. Tähän paitaan olin oikein erikoisen tyytyväinen ja käytössä on ollut jo monta kertaa.


keskiviikkona 25. maaliskuuta 2009

Piristystä vanhaan toppiin osa 2

Ennen tämän kertaista vaatetta, mulla on hiukan ilmoitusasiaa. Elikäs mun elämässäni tuli eteen aivan yllättäen uusi käänne joka nyt vaikuttaa melkoisesti tähän käsityö/blogiharrastukseen. Tästä syystä mulla on nykyään vähemmän aikaa käsitöille, en enää siis pysty päivittämään niin usein tänne kuin ennen. En missään nimessä aio lopettaa, joten kyllä tänne vielä uusia juttuja ilmestyy, en vain tiedä millä tahdilla... =)
Ja asiaan, tällä kertaa mulla on esillä tämän topin kaksonen. Hyvin on tämä paita kestänyt, en edes muista koska tilauksen Halensille tein ja vieläkin vaan ihan käyttökelpoinen! Olen ommellut tähän jälleen pitsistä irti leikattuja kuvioita jotka olen vielä kangasvärillä maalannut hopeanväriseksi (se sama väri jota jo monessa vaatteessa täällä on nähty, riittoisaa tavaraa...) kun oli hiukan sävyeroja alkuperäisissä väreissä. Tarkkaavaisemmat varmaan huomaavat että kuviot samallaisia kuin retropaidassa, erivärisiä vain...
Mutta nyt painun hörppimään iltateetä ja kehittelemään uusia ideoita!



ps. Joka tyypin kaavakirja on jo ollut käytössä, vaate kesken joten raporttia sen toimivuudesta mun osalta tulossa myös myöhemmin.


keskiviikkona 18. maaliskuuta 2009

Oi ihana inspiraatio!

Vihdoinkin alkaa ulkonakin näyttämään keväältä! Vielä vähän aikaa kun jaksaa, niin voi taas siirtyä kevyempään pukeutumiseen, jei!
Ostin tänään tuon kovasti blogimaailmassakin kehuja saaneen kirjan, eli Joka tyypin kaavakirjan. Itselläni on suuret odotukset kirjan suhteen (kun kerran niin paljon on kehuttu!) ja sitä hiukan selailtuani on melkoinen inspiraatio ehtinyt jo iskemään. Toivottavasti saan myös jotain aikaseksi... =) Ainakin aion tämän illan viettää kaavojen piirtelyn parissa.
Mutta sitten taas tämän kertaisen vaatteen pariin. H&M-paita johon olen silittänyt mustia neliönmallisia kuvioita helmaan (klikkaa kuvaa suuremmaksi niin neliöt näkyvät paremmin). itse olisin toivonut neliöiden olevan hieman suurempia, mutta tuon suurempia ei ollut saatavilla. Kyllä tää silti mulle kelpaa.
Tämän kuvan kanssa kävi taas kerran niin että huomasin paidan kummallisen muodon vasta kun olin siirtänyt kuvat koneelle, eli ei se oikeasti noin oudon mallinen ole... =)
Mutta nyt häippäsen tutkimaan uusinta ostostani, palaillaan!


keskiviikkona 4. maaliskuuta 2009

Back in business...finally...

No niin, täällä sitä vihdoin ollaan taas! Selän lisäksi sairastelin oikein urakalla ja viikon verran lomailin Lontoossa juhlien tuota 3:sta ja 0:llaa jotka tulivat helmikuussa täyteen. Nyt alkaa olo olemaan lähes normaali viimeisimmän flunssan jäljiltä ja inspiraatio on ollut jo jonkin aikaa huippulukemissa kun ei ole niin pitkään aikaan pystynyt tekemään mitään, toisn jotkut ideat ovat jo osoittautuneet paremmiksi vain ideoina. Nyt vaan täytyy toivoa että saisin myös jotain aikaiseksi kun alkaa tuo "valmiit työt-arkisto" olemaan hälyyttävän tyhjä.
Mutta sitten itse asiaan. Tällä kertaa päätin laittaa esille tämän kesäisen topin ja toivorikkaana ajattelen että pääsisin pian korkkaamaan sen... =) Toppiin (h&m:n taattua laatua, tietenkin) olen käyttänyt soikeita pinkkejä silitettäviä kuvioita ja pinkkejä silitettäviä strasseja. Että tällaista tällä kertaa, toivotaan nyt oikein paljon valmiita töitä ja että taudit tämän vuoden puolella olisi sitten jo sairasteltu...!


lauantaina 3. tammikuuta 2009

Elossa ollaan...

Tässä on nyt ehtinyt tapahtumaan kaikenlaista ja olipa vielä sitten joulukiireetkin, joten päivittäminen on jäänyt täysin. Nyt sitten vihdoin kun olisi aikaa tännekin kirjoitella tuli selkääni lihaskramppi ja koneella oleminen on yhtä tuskaa... =(
Mutta ajattelin nyt tällaisen pikku raapustuksen tänne laittaa ja samalaa ilmoittaa ettei tämä blogi ole vielä tullut tiensä päähän, en vain tällä hetkellä pysty tänne mitään laittamaan. Kunhan tästä paranen, niin meno jatkuu samalla tavalla kuin ennenkin. Sitä odotellessa, toivotan kaikille hyvää uutta vuotta 2009!!!